Hän oli huomaavinaan, että päivä päivältä meni huonommin, huonommin ja huonommin. Hän oli siirtynyt katsomon puolelle. Masentuneena hän katseli pihassaan nuokkuvaa omenapuuta, jonka rungon citykanit olivat järsineet ympäri.

 

Hänen äitinsäkin oli jo kuollut, ettei hänellä enää ollut ketään, jolle valittaa, ettei hänen jälkeensä enää osattu tehdä kunnon kiviaitaa.
 Hän odotti vain, että voisi viedä kanansa Elimäenkadulle.